Nainen sai potkut – ja sitten onni kääntyi toden teolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

South Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa asuva nainen menetti taannoin työpaikkansa. Hänen onnensa kääntyi kuitenkin pian huikean tuurin ansiosta. Nainen nimittäin sattui voittamaan mittavan summan raaputusarvasta.

Työnsä vain paria päivää aikaisemmin menettänyt nnainen vieraili The Old Pantry -kaupassa Beaufortissa. Hän päätti ostaa 10 dollarin hintaisen Gold Rush -raaputusarvan. Naisen onneksi arvasta paljastui 300 000 dollarin, eli noin 277 000 euron arvoinen päävoitto.

– Olen edelleen shokissa ja erittäin kiitollinen. En ole voittanut mitään aikaisemmin, anonyymi voittaja kuvaili South Carolina Education Lottery -lottojärjestön tiedotteessa.

Voittaja kertoi summasta olevan apua hänen taloudellisessa tilanteessaan. Hän aikoo myös ostaa voittorahoilla uuden kodin.