Katy Perry hämmentyi videolla – tältä hän näyttäisi vuonna 2074

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Katy Perry on tehnyt tänä kesänä fanien kauan odottaman paluun uuden musiikin kera. Paluu ei välttämättä täyttänyt kaikkia tähden odotuksia, sillä heinäkuussa julkaistu single Woman’s World sai murskatuomiot faneilta ja musiikkimedioilta ympäri maailmaa.

Katy Perry on nyt julkaisemassa lisää musiikkia. Naisen seuraava singlelohkaisu tulevalta albumilta kantaa nimeä Lifetimes. Lifetimes julkaistaan 9. elokuuta, mutta siitä on päästy jo tovin kuulemaan osia TikTok-sovelluksessa.

Nyt Katy Perry julkaisi omalla TikTok-kanavallaan hellyttävän videon, jossa hänet nähdään hänen puolisonsa Orlando Bloomin kanssa. Videolla kappale soi taustalla ja käynnissä on efekti, joka saa videolla näkyvät kasvot ikääntymään. Videolla nähdään miltä Katy Perry näyttäisi vanhuksena, mutta tähti ihmettelee sitä miksi Orlando Bloomin kasvot eivät kuitenkaan vanhene.

@katyperry

guess the filter doesnt work on elves or pirates. sad 😞

♬ Lifetimes – Katy Perry