Hämmentävä tilanne olympialaisissa – penis pilasi seiväshyppääjän mitalihaaveet

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskalainen seiväshyppääjä nousi viikonloppuna sometähdeksi, joskaan ei olympiamenestyksen ansiosta. Anthony Ammiratin uskotaan epäonnistuneen urheilusuorituksessaan peniksensä vuoksi. Tapaus herätti runsaasti huomiota sosiaalisessa mediassa.

Yllättävä tilanne tapahtui miesten seiväshypyn karsinnassa 3. elokuuta. Ammirati vaikutti ensin ylittävän 570 korkeuden, mutta lopulta hän epäonnistui suorituksessaan. Rima näytti putoavan alas urheilijan trikoissa pullottavan peniksen osuttua siihen.

Ammirati ei epäonnisen tilanteen seurauksena edennyt seiväshypyn maanantaiseen finaaliin. Sopiikin toivoa, että urheilijan varustuksensa ansiosta saama huomio tuo hänelle edes hieman lohtua kisoista putoamisen jälkeen.