Lordi teki Made of Metal -kappaleen OnePlussan kanssa – kommentoi Staralle: ”Olisiko meillä bollseja?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Lordi-yhtye teki vuonna 2006 musiikkihistoriaa voittamalla Euroviisut ja nostamalla raskaamman rockin ensikertaa viisuareenoiden suursuosikiksi. Nyt Lordi on tehnyt kappaleen yhdessä OnePlus-teknologiabrändin kanssa. Tuore Made of Metal -kappale liittyy tuoreeseen OnePlus Nord4 -puhelimeen, joka on ensimmäinen 5G-laite, jonka runko on metallia. Stara tapasi yhtyeen keulahahmo Mr. Lordin ja tiedusteli yhtyeen kuulumisten lisäksi myös OnePlus-yhteistyön ja uuden kappaleen taustoista.

– Tämä oli veikeä kuvio, kun otettiin yhteyttä, että olisiko meillä bollseja lähteä tekemään biisiä puhelimesta, joka on tehty metallikuorinen. Minulla lähti saman tien ideat laukkaamaan, kun jossain luki, että ”Phone is made of metal”. Tuossahan se biisin nimi oli saman tien Made of Metal. Se oli suoraan siitä. Helkkarin hyvä biisi tuli ja se onnistui hyvin, Mr. Lordi kertoo Staralle.

Kuva: OnePlus

– Kappale on kirjoitettu ihan tätä varten ja tämä kappale tuli erittäin kivuttomasti. Hyvin luonnollisesti tämä syntyi ja lähti heti tulemaan intuitiolla. Olimme juuri tulleet kiertueelta ja viimeistelimme parhaillaan uutta levyä. Olisi voinut luulla, että olisi ollut takki tyhjä, mutta päinvastoin nälkä kasvoi syödessä. Tämä kappale tuli todella raikkaasti ulos sieltä. Minulla ei ole sellaista writers blockia ollenkaan, Mr. Lordi jatkoi.

Kyseessä on siis aito Lordin kappale ja tuttua lordimaista paahtoa, vaikka inspiraatio tulikin uutuuspuhelimesta. Yhtyeen keulahahmo Mr. Lordi paljasti haastattelussa, että yhtyeen uusi albumi on jo valmis ja levy on määrä julkaista ensi vuoden helmi-maaliskuussa. Made of Metal -kappale ei ehtinyt mukaan albumille. Aika näyttää soiko tuore kappale myös festarikeikoilla, sillä keikkasetti on ehditty hioa valmiiksi jo kuukausia sitten.

Kuva: OnePlus

– Ei se nyt festarikeikoilla vielä soi, kun festareilla on pikkuisen erilainen setti kuin mitä muuten tehdään. Festarisetti on treenattu ja suunniteltu jo alkukesästä ja sitä on vaikea lähteä lennosta muuttamaan. Festarit on sellainen paikka, jossa harvoin soitetaan mitään uutta, koska siellä kannattaa soittaa biisejä, jotka jengi jo tietää vuosien varrelta, Mr. Lordi kertoo.

Lordi-yhtye keikkailee seuraavan kerran Suomessa, kun uuden albumin Euroopan kiertue käynnistyy tällä tietoa yhtyeen kotimaasta maaliskuussa. Parhaillaan yhtye kiertää aktiivisesti Keski-Eurooppaa, joten Suomen keikkoja joudutaan vielä odottamaan tulevaan kevääseen. Lordin uuden Made of Metal -kappaleen voit kuunnella tästä alta Spotifyn upotuksesta tai tästä linkistä.