Miehen munakoiso kasvoi massiiviseksi – mahdollisesti maailman suurin

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen mies on loksauttanut leukoja auki valtavan munakoisonsa ansiosta. Iowan osavaltiossa asuvan Dave Bennettin maatilalla kasvoi peräti 3,7 kilon painoinen munakoiso. Sen epäillään olevan jopa maailman suurin.

Munakoison paino selvitettiin Iowan maatalousministeriön asiantuntijan toimesta. Bennettin munakoiso on paitsi painava, myös isokokoinen ja paksu. Maatalousministeriö jakoi kasvista kuvan, joka paljastaa sen muistuttavan muodoltaan hieman kurpitsaa.

– Olen kasvattanut munakoisoja noin viiden vuoden ajan. Kaksi vuotta sitten rikoin osavaltion ennätyksen 2,5 kiloa painavalla munakoisolla, Bennett kuvaili Radio Iowa -uutissivustolle.

Bennett on ollut yhteydessä Guinnessin ennätystenkirjaan tehdäkseen ennätyksestä virallisen. Guinnessin mukaan tämänhetkinen virallinen ennätys tehtiin vuonna 2022 Englannissa, jossa paikallinen viljelijä Peter Glazebrook kasvatti 3,3 kilon painoisen munakoison.