Murtovarkaat iskivät Tom Hanksin kotiin – vieläpä keskellä päivää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijäpariskunta Tom Hanks ja Rita Wilson ovat joutuneet rikoksen uhreiksi. Tähtien Los Angelesissa sijaitsevaan kotiin murtauduttiin heinäkuussa. Rikos tapahtui keskellä kirkasta päivää.

Murtovarkaat pääsivät TMZ:n viranomaislähteiden mukaan sisälle rikkomalla vierasmajan ikkunan. Hälyttimien laukeaminen ja lasinsirpaleet eivät estäneet tekijöitä livahtamasta sisään. Toistaiseksi tiedossa ei ole, mitä murtautujat veivät mukanaan.

Hanks ja Wilson eivät olleet tapahtumahetkellä kotona. Varkaiden ei uskota valikoineen kohdettaan sen perusteella, kuka kodin omistaa. Teon taustalla uskotaan olevan rikollisryhmä, joka on murtautunut useampaankin kotiin alueella. Poliisi ei ole pidättänyt ketään tapaukseen liittyen. Myös muun muassa Sarah Hylandin ja Marlon Wayansin koteisin on viime viikkoina murtauduttu Los Angelesissa.