Biksut eivät enää riittäneet – Jessica Alvesin jättipovi edellytti erikoisratkaisua

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainväliseksi tähdeksi miehenä noussut Rodrigo Alves tunnettiin alunperin lempinimellä Ihmis-Ken, koska hän oli koukussa kauneusleikkauksiin. Nykyisin hänet tunnetaan nimellä Jessica Alves, joka on käyttänyt suuria summia rahaa vartalonsa muuttamiseen naiseksi. Taannoin Jessica täytti 40 vuotta ja ilmoitti lopettavansa leikkaukset.

Viime aikoina Jessica on esitellyt kurvikasta vartaloaan ja varsinkin poveaan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, ja nyt hän on joudunut biksujen osalta tyytymään uudenlaiseen järjestelyyn, kun kahden rinnan väliin on biksujen yläosaan jouduttu kiinnittämään erityisen pitkä naru, jotta pienenpienet kangaspalaset saatiin oikeille kohdille poveea.

Jessica Alvea kertoi taannoin, että hänen elämänsä ykkösasia on löytää itselleen rakkaus. Kauneusleikkausten aiheuttamat arvet ja kipu eivät tunnu enää ajankohtaiselta, vaikka elämä muuten onkin glamourin täyttämää. Hän sanoo, että vihdoinkin nelikymppisenä hänen ulkonäkönsä vastaa sitä henkilöä, joka hän on ollut koko elämänsä ajan.