Nina Dobrev toipuu onnettomuudesta – palautuminen kestää jopa vuoden

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Nina Dobrev tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Vampyyripäiväkirjat-sarjasta. Tällä hetkellä hän seurustelee tunnetun ammattilaislumilautailijan Shaun Whiten kanssa. Viime vuosina pariskunta on matkustellut paljon ja urheillut yhdessä.

Kesäkuun alussa Nina Dobrev julkaisi hänen Instagram-kanavallaan kaksi kuvaa, joista kävi ilmi, että 35-vuotias tähti oli loukannut itsensä. Hän oli kaatunut kevytmoottoripyörällä melko pahasti ja kärsi erilaisista vammoista kädessä, niskassa ja jalassa. Onnettomuus johti leikkaukseen.

Nina Dobrev on kesän aikana onnistunut palaamaan lähes normaalin elämänsä pariin takaisin. Tähti on kuitenkin tunnettu aktiivisuudestaan urheilun parissa ja monien eri lajien harrastamisesta, mutta vielä hän ei ole kuitenkaan päässyt liikkumaan totuttuun tapaansa.

Nina Dobrev on kertonut People-sivustolle, että hän on toipunut yllättävän nopeasti, mutta vielä on pitkä tie edessä täyteen palautumiseen. Naisen mukaan toipuminen kokonaan tulee ottamaan arviolta noin vuoden ja hän joutuu vielä pitkään pitämään tukea polvessaan.