Astronauttien piti olla avaruudessa 8 päivää – ovat ehkä jumissa ensi vuoteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaiset astronautit Barry ”Butch” Wilmore ja Sunita Williams matkustivat kesäkuun alussa Kansainväliselle avaruusasemalle. Heidän oli alun perin määrä viettää avaruudessa kahdeksan vuorokautta. Astronautit eivät kuitenkaan ole päässeet vieläkään kotiin.

Wilmore ja Williams matkustivat avaruusasemalle Boeingin Starliner-avaruusaluksessa. He pääsivät perille turvallisesti, mutta aluksen propulsiojärjestelmässä ilmeni vuotoja ja osa sen rakettimoottoreista lakkasi toimimasta. Heidän täytyy näillä näkymin päästä takaisin Maahan jollain muulla keinolla.

Avaruudessa matkustaminen ei ole helppoa eikä halpaa. BBC:n mukaan SpaceX-yhtiön Crew Dragon -aluksen on määrä lentää avaruusasemalle syyskuussa ja takaisin Maahan helmikuussa 2025. Yhtenä vaihtoehtona on, että astronautit palaisivat kotiin sen kyydissä, jolloin kahdeksanpäiväiseksi suunniteltu tehtävä venähtäisi kahdeksan kuukauden pituiseksi.

Maan ulkopuolelle matkustaminen on onneksi tullut molemmille astronauteille jo ennestään tutuksi. Tämän kertainen vierailu on laivaston helikopterilentäjänä aikaisemmin toimineelle Williamsille kolmas kerta Kansainvälisellä avaruusasemalla. Wilmore on puolestaan entinen hävittäjälentäjä, joka on ollut avaruudessa kahdesti aikaisemmin.

Vielä viime kuussa astronautit hehkuttivat Boeingin Starliner-alusta vaikuttavaksi ja olivat varmoja, että he voisivat käyttää sitä kotiinpaluuseen. Elokuun alussa Nasa kuljetti avaruusasemalle lisää ruokaa ja muita tarvikkeita, kuten vaihtovaatteita SpaceX-aluksella.