Kourapelin sisällä jymy-yllätys – elävä murmeli pehmolelujen seassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tivoleista ja pelihalleista tutussa kourapelissä tehtävänä on liikutella mekaanista kouraa ja yrittää napata sillä jonkin laitteen pohjalla olevista palkinnoista. Usein palkintona on esimerkiksi pieniä pehmoleluja. Taannoin kourapelin palkintojen seasta löytyi jotain erikoisempaa.

Yhdysvaltojen Pennsylvaniassa sijaitsevan minigolfradan työntekijöiden yllätykseksi yksi kourapelin palkinnoista näytti liikkuvan. Kävi ilmi, että laitteen sisälle oli päätynyt elävä murmeli. Apuun kutsuttiin paikallinen riistanvalvoja Salvadore Zaffuto.

Zaffuto ei yksinään saanut murmelia pois automaatista. Paikalle piti kutsua myös huoltohenkilö, joka avasi laitteen. Paikallisviranomaisten somejulkaisun mukaan riistanvalvoja onnistui tämän jälkeen poistamaan vahingoittumattoman murmelin pois automaatista, ja eläin vapautettiin takaisin luontoon.