Lääkärit pelastivat Toni Braxtonin viime hetkellä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuusi Grammy-palkintoa urallaan voittanut amerikkalainen laulaja Toni Braxton muistetaan etenkin hänen 90-luvun hitistään Un-break My Heart. Nainen pelkää päivittäin terveytensä puolesta. Hän oli vähällä jo kertaalleen menehtyä niin sanottuun lesken tekijään, eli vasemman sepelvaltimohaaran tukokseen.

Laulajan sisko menehtyi nopeasti edenneeseen ruokatorven syöpään vuonna 2022 ollessaan ainoastaan 50-vuotias. Perheestä kertovassa The Braxtons -realitysarjassa kerrotaan, kuinka Toni Braxton oli yllättäen kutsunut koko perheensä päivälliselle keskustelua varten.

– Hänen äänensävynsä oli hyvin melankolinen, ja olin todella peloissani, koska Tonilla oli äskettäin tämä terveyspelko, 49-vuotias sisko Trina kertoo.

– Tiedän, että minun täytyy kertoa perheelleni terveyspelosta, Toni tunnustaa kameroille.

Lääkärit löysivät tukoksen Tonin sydämestä ja saivat hänet pelastettua ratkaisevalla hetkellä. Naiselle suoritettiin vaativa operaatio ja lääkärit myönsivät, että laulaja ei välttämättä pysty enää kiertue-elämään. Siitä lähtien Toni on kertomansa mukaan pelännyt joka päivä, että hän voi saada uuden sydänkohtauksen.