Addison Rae herutteli – rantakunto yhä loistava

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sosiaalisen median supertähdeksi viime vuosina noussut yhdysvalvalainen Addison Rae on tullut etenkin monille nuorille tunnetuksi TikTok-sovelluksesta, jossa hänellä on yli 88 miljoonaa seuraajaa. 23-vuotias nuori nainen on astellut nyt myös musiikkimaailmaan ja julkaissut viime vuonna oman AR-nimisen EP:n, jossa on viisi kappaletta.

Tällä kertaa Rae on poseerannut upeissa otoksissa erityisesti biksuissa, kun kyseessä ovat olleet jonkinlaiset kuvaukset. Kaunotar itse viittaa päivityksensä kuvatekstissä kansainvälisesti tunnettuun virvoitusjuomamerkkiin. Aika näyttää oliko kyse esimerkiksi mainoksen kuvauksista, mutta ainakin hänen seuraajansa sosiaalisessa mediassa saivat nähtävää.

Viimeisellä videolla soi lumoava musiikki taustalla samaan aikaan kun Addison Rae kävelee uima-altaan pohjassa henkeään pidättäen. Naisella on uima-altaassa yllään valkoiset korkeakorkoiset avokkaat ja mustat bikinit, joiden alaosana nähdään pikkuruiset tangat. ”Rakastan elämääni”, Addison Rae kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.