Vanderpump Rules -sarjasta erotettu tähti tekee paluun – Stassi Schroederille oman sarja

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vanderpump Rules -televisio-ohjelma on myös suomalaisille tuttu sarja, jossa seurataan Los Angelesissa asuvan Lisa Vanderpumpin omistamien ravintoloiden ja niiden nuoren ja seksikkään henkilökunnan vaihderikasta elämää. Yksi sarjan kiinnostavimmista henkilöistä oli aikoinaan Stassi Schroeder, joka kuitenkin poistettiin sarjasta.

Stassi Schroeder poistettiin sarjasta lyhyellä varoitusajalla sen vuoksi, että julkisuuteen tuli tähden tekemiä rasistisia kommentteja. Schroeder kertoi saaneensa muutenkin tarpeekseen realityohjelmassa esiintymisessä ja vannoi, että ei koskaan palaisi enää sellaisten töiden pariin. Toisin näyttää kuitenkin käyneen.

Stassi Schroeder on nyt saanut Hulu-kanavalle oman sarjan, joka kantaa nimeä Stassi Says. Stassi Schroeder on kehittänyt sarjan yhdessä Vanderpump Rules -sarjan tuottajien Erin Foyen ja Jenna Rosenfeldin kanssa. Kyseessä on docu-komediasarja, jonka jaksot ovat puolituntisia ja päätähtenä nähdään Stassi itse.