Arttu Wiskarin ravintola lopettaa: ”Pitäkää huolta toisistanne”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajana ja lauluntekijänä parhaiten tunnetun Arttu Wiskarin ravintola lopettaa. Espoossa sijaitseva Wiskarila tiedotti asiasta Instagram-tilillään tiistaina. Ravintola on auki viimeistä kertaa torstaina 15. elokuuta kello 14 saakka.

– Kiitos viidestä yhteisestä vuodesta, pitäkää huolta toisistanne ja voikaa hyvin. Terveisin Wiskarilan väki, julkaisussa luki.

Wiskarila avasi ovensa Espoon Ristiaallokonkadulla vuonna 2019. Ravintolaa pyörittämässä olivat mukana Arttu Wiskarin vaimo Pauliina sekä ystäväpariskunta Kata ja Jari Halonen. Joulukuussa 2022 Wiskari avautui X-viestipalvelussa ravintolan lähes 5 000 euroa kuukaudessa maksavista sähkölaskuista.

Arttu Wiskari on kiertänyt jälleen tänä kesänä Suomen keikkapaikkoja ja festivaalilavoja. Perjantaina 23. elokuuta on vuorossa esiintyminen Rauman Sunset Festivalilla ja lauantaina 24. elokuuta Lahden Isojanossa.