Käärme vei sähköt 11 700 kodista

Ohhoh! · Tim Isokivi

Sähkökatkojen taustalta löytyy toisinaan erikoisiakin syitä. Joissain tapauksissa tuhansia koteja koskevien katkosten aiheuttajiksi paljastuvat eläinparat, jotka ovat eksyneet aivan vääriin paikkoihin.

Yhdysvaltojen Virginiassa ihmeteltiin lauantai-iltana 10. elokuuta laajamittaista sähkökatkoa. Sähköt katkesivat WTKR-uutissivuston mukaan noin 11 700 taloudesta Newport Newsissä. Sähköt onnistuttiin palauttamaan Dominion Energy -yhtiön asiakkaille noin puolentoista tunnin päästä katkon alkamisesta.

Dominion Energyn mukaan sähkökatkon aiheuttajaksi paljastui lopulta käärme. Matelija oli luikerrellut vahingossa korkeajännitealueelle ja joutunut kosketuksiin muuntajan kanssa. Tiedossa ei ole, minkälainen käärme kyseessä oli.