George Clooney suivaantui Quentin Tarantinolle: ”Haista v*ttu”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti George Clooney ei ole mielissään ohjaaja Quentin Tarantinon taannoisesta kommentista. Clooney avautui GQ-lehden tuoreessa haastattelussa Tarantinon väitteestä, jonka mukaan hän ei ole elokuvatähti.

– Tarantino nimesi haastattelussa elokuvatähtiä. Hän puhui Brad Pittistä ja jostain muusta. Haastattelija kysyi: ”Entäs George”, johon ohjaaja vastasi, ettei hän ole elokuvatähti, Clooney avautui.

Näyttelijän mukaan Tarantino oli sanonut haastattelussa, ettei Clooney ole ollut elokuvatähti sitten vuosituhannen vaihteen. Tämä ihmetytti häntä.

– Totesin vain, että okei jätkä, haista vittu. Vittuilen hänelle, koska hänkin vittuili minulle. Mutta oikeasti, olemme onnekkaita siitä, että voimme työskennellä mahtavien ohjaajien kanssa, Clooney kertoi.

George Clooney näytteli vuonna 1996 Quentin Tarantinon käsikirjoittamassa Hämärästä aamunkoittoon -elokuvassa, jossa Tarantino myös näytteli. Clooney on näytellyt 2000-luvulla muun muassa elokuvissa Ocean’s Eleven, Burn After Reading ja Gravity.