Moponuoret työllistävät poliisia: ”Kädet täynnä koululaisia”

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Poliisi on tuttuun tapaan valvonut elokuussa liikennettä koulujen läheisyydessä. Yleensä valvonta kohdistuu koulujen viereisillä teillä kulkevaan liikenteeseen. Ylöjärvellä poliisia ovat kuitenkin työllistäneet koululaiset itse.

Konstaapeli Hannu Huhta-Aho avautui ilmiöstä X-tilillään. Ylöjärvellä sijaitsevalta koululta löytyi hetkessä kolme mopoa, jotka oli viritetty moottoripyöriksi, eivätkä ne kuntonsa puolesta soveltuneet tieliikenteeseen. Yhdellä kuljettajalla ei ollut minkäänlaista ajokorttia.

– Yleensä asiat menee siten että toimenpiteet kohdistuvat koulujen vieressä liikkuviin ihmisiin tai koululaisia kuljettaviin aikuisiin. Nyt homma meni siten että kädet olivat täynnä koululaisia ja heidän ajoneuvoja, Huhta-Aho kirjoitti.

Huhta-Aho peräänkuulutti julkaisussaan vanhemmilta vastuuta ja lastensa kulkuneuvoihin perehtymistä. Hänen mukaansa syytä olisi esimerkiksi tutkia jälkikasvun menopelien jarrujen kunto, ajonopeus ja valojen toimivuus.