Unettomuudesta kärsivä mies pelasi World of Warcraftia yli 78 tuntia – rikkoi ennätyksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Unettomuudesta kärsivä Yhdysvaltain merijalkaväen veteraani päätti käyttää uniongelmat hyödykseen. Hän rikkoi kaksi ennätystä pelattuaan World of Warcraft -verkkoroolipeliä kerralla yli kolmen vuorokauden ajan.

Justin O’Donnellin WoW-pelisessio kesti 78 tuntia ja 30 minuuttia. Hän rikkoi edellisen maailman pisimmän World of Warcraft -maratonin ennätyksen yli 19 tunnilla. O’Donnell rikkoi samalla maailman pisimmän MMORPG, eli massiivinen monen pelaajan verkkoroolipeli, -maratonin ennätyksen.

O’Donnell striimaa pelisessioitaan Twitchissä ja lahjoittaa palvelussa saamansa lahjoitukset hyväntekeväisyyteen. Hän sai ennätystempauksensa aikana pitää tunnin välein viiden minuutin tauon. Hän käytti ajan syömiseen ja koiriensa kanssa leikkimiseen.

O’Donnell kertoi Guinnessin ennätystenkirjalle uniongelmiensa alkaneen vuonna 2005, jolloin hän oli koditon. Merijalkaväkeen liittyminen pahensi uniongelmia. Hän kertoo olleensa pahimmillaan hereillä 200 tuntia putkeen.

– En kärsi tyypillisistä ongelmista, joita pitkään hereillä oleminen aiheuttaa, kuten uneliaisuudesta ja kuuloharhoista. Joidenkin ihmisten puhe alkaa sammaltaa ja heidän saatetaan luulla olevan humalassa, mutta minulle ei yleensä käy niin, O’Donnell kuvaili.