Opettaja kuvasi videolle, kun karhu marssi luokkahuoneeseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lukuvuoden aloittamiseen valmistautunut opettaja kohtasi melkoisen yllätyksen. Koululuokan sisältä löytyi utelias karhu, joka ei vaikuttanut juurikaan pelkäävän ihmisiä. Yllättävä kohtaaminen tallentui videolle.

Kalifornian Peak Mountain Charter Schoolissa opettava Elaine Salmon oli poistunut hetkeksi luokasta käyttääkseen kopiokonetta. Palatessaan luokkaan häntä odotti melkoinen yllätys. Karhun kohdattuaan Salmon veti oven niin nopeasti kiinni, että unohti puhelimensa luokkaan.

KGET-uutissivuston mukaan opettaja soitti paikalle karhuihin erikoistuneen aviomiehensä koulun opettajanhuoneesta. Hänen avullaan eläin saatiin turvallisesti ulos koulusta. Karhu ei ollut onneksi aiheuttanut suurta vahinkoa, mutta maanjäristysten varalle hätäpakkaukseen säilötyt patukat olivat kelvanneet sille.