Kesän radiohitit listattiin – onko oma suosikkisi mukana?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uusi kotimainen musiikki soi tänä kesänä runsaasti radiossa. Tekijänoikeusjärjestö Gramexin mukaan jopa kuusi kymmenestä soitetuimmasta kappaleesta oli suomalaisia. Uudet kotimaiset kappaleet dominoivat vieläpä listan kärkipäätä.

Kesän soitetuin kappale oli suomalaisten radiokanavien aalloilla Benjaminin ja Bessin yhteiskappale Paremmin ku kukaan muu. Se keräsi kesäkuun alun ja elokuun alun välillä yhteensä 4 454 soittokertaa. Toisella sijalla oli Ani, jonka kappale Jos puhutaan totta keräsi 3 858 soittokertaa.

Kärkikuusikkoon nousivat myös Mirellan Timanttei, Behmin Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN Jee), Kuumaan Tuhoaisti sekä Ege Zulun ja Behmin yhteiskappale Tunnista tuntiin. Sijoilla 7-10 olivat ulkolaiset tähdet Dua Lipa, Artemas, David Guetta & Onerepublic ja Benson Boone.

Kaikki kärkikymmenikköön nousseet kappaleet on julkaistu vuoden 2023 lopussa tai vuonna 2024. Gramexin kesän soitetuimpien kappaleiden listalla olivat ensi kertaa mukana myös Ylen radiokanavien soitot.

  1. Benjamin, BESS – Paremmin ku kukaan muu (4 454)
  2. ANI – Jos puhutaan totta (3 858)
  3. Mirella – Timanttei (3 734)
  4. BEHM – Syntymäpäivä! (Vielä KRRAN Jee) (3 041)
  5. KUUMAA – Tuhoaisti (3 038)
  6. Ege Zulu & Behm – Tunnista tuntiin (2889)
  7. Dua Lipa – Training Season (2831)
  8. Artemas – I Like The Way You Kiss Me (2 800)
  9. David Guetta & Onerepublic – I Don’t Wanna Wait (2 700)
  10. Benson Boone – Beautiful Things (2 656)