Ruotsalaismies kuoli realitysarjan kuvauksissa Norjassa

Ohhoh! Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsalaisen realitysarjan kuvaukset ovat saaneet traagisen käänteen Norjassa. 50-vuotias mies kuoli tulevan Berget-sarjan kuvauksissa keskiviikkona 14. elokuuta. Asiasta uutisoi muun muassa Aftonbladet.

TV4-kanavan Berget-sarjaa on kuvattu Stetinden-vuoren alueella Norjan Nordlandissa. Norjan poliisin mukaan osallistuja kuoli sydänkohtaukseen. Poliisi ei epäile, että tapaukseen liittyy rikosta.

– Voin vahvistaa, että yksi osallistujista kuoli ilmeisesti sairastapauksen vuoksi. Tapaus on erittäin traaginen, TV4-kanavan tiedottaja Karin Nyman kuvaili Aftonbladetille.

Ohjelman kuvaukset olivat tapahtumahetkellä alkutekijöissä. Toistaiseksi tiedossa ei ole, jatkuuko ohjelman tuotanto. Viranomaiset tutkivat parhaillaan kuolemantapausta käymällä esimerkiksi läpi tuotantoryhmän kuvaamaa materiaalia.

Berget perustuu australialaiseen The Summit -realityformaattiin. Ruotsalaisversiossa kilpailijoiden tehtävänä on kiivetä Stetinden-vuoren huipulle.