Upeat revontulet kuvattiin avaruusasemalta – maaginen näky

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa ja useissa muissa maissa päästiin alkuviikosta ihastelemaan näyttäviä revontulia. Ilmiön taustalla olivat taannoiset auringon massapurkaukset, jotka saavuttivat Maan viikonloppuna. Ilmiötä hämmästeltiin myös avaruudesta käsin.

Kansainvälisellä avaruusasemalla työskentelevä astronautti Matthew Dominick kuvasi revontulista timelapse-videon. Revontulet näkyvät videolla selkeinä ja kirkkaina Maapallon ilmakehässä. Videon lopussa auringonnousu saa Sojuz-avaruusaluksen näyttämään siniseltä.

Dominick totesi revontulien olleen hyvä tilaisuus kokeilla avaruusasemalle hiljattain toimitettu uutta kameran linssiä. Astronautti on aikaisemminkin julkaissut avaruudessa kuvattuja näyttäviä videoita. Hän jakoi myös elokuun alussa videon, jossa nähtiin revontulia avaruusasemalta käsin.