Aubrey O’day häviävän pienessä asussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälistä näkyvyyttä viime vuosina saanut glamour-malli Aubrey O’day nousi alunperin tähdeksi varsinkin realityohjelmien kautta ja seurusteli sittemmin salasuhteessa Donald Trumpin pojan kanssa. Nykyisin Aubrey kohahduttaa lähinnä somekuvillaan.

Nyt Aubrey on poseerannut varsin niukoissa valkoisissa biksuissa kameran edessä useiden kuvien verran, ja mukana on myös melko vietteleviä poseerauksia. Hänen asuvalintansa ei ainakaan liikoja paljasta pintaa peittänyt, minä on tietenkin hänen kohdallaan tuttua.

Aubrey O’Day joutui taannoin kohun keskelle, kun hänen epäiltiin photoshopanneen itsensä upeisiin maisemakuvien. O’Day itse väittää käyneensä kaikissa kuvaamissaan paikoissa, mutta photoshopanneensa itsensä kuviin myöhemmin. Hän kertoo, että ei käytä retkeillessään meikkejä ja peruukkeja, mutta on tarkka kuviensa esteettisyydestä.