Sakot saanut valehteli tulonsa Kempeleellä – se kävi kalliiksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Omista tulotiedoista valehteleminen tuli kalliiksi liikennerikokseen syyllistyneelle miehelle Kempeleellä. Mies oli kertonut hänet pysäyttäneelle poliisipartiolle tulotietonsa. Sakkoa kirjoittaneelle poliisille oli kuitenkin jäänyt epäilys, että hän oli valehdellut.

Poliisi aloitti esitutkinnan epäillystä sakkovilpistä. Oulun poliisin mukaan verottajalta saaduista tiedoista selvisi, että miehen tulot olivat luultavasti suuremmat kuin hän oli väittänyt. Mies oli ilmoittanut liian pienet tulot myös aiemmin kesällä saatuaan sakot liikennerikoksesta.

Mies oli maksanut vain noin neljänneksen siitä, mitä sakkojen loppusumman olisi pitänyt olla. Hän joutui lopulta maksamaan oikeilla tuloilla lasketut sakot. Lisäksi miehen täytyi maksaa myös sakkovilpistä määrätyt uudet sakot.

Oulun poliisilaitos muistuttaa tiedotteessaan sakkovilpin olevan rikos viranomaisia vastaan. Sakotettavalla on velvollisuus kertoa, jos tulotiedoissa on tapahtunut olennainen muutos verottajan tietojärjestelmän ilmoittamiin tuloihin verrattuna. Rangaistus sakkovilpistä on sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.