Ohjaaja James Cameron salaisen Terminator-projektin parissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

James Cameronin ohjaamat Terminator – tuhoaja ja Terminator 2 – Tuomion päivä kuuluvat scifi-elokuvien kiistattomiin klassikoihin. Nyt Cameron on paljastanut työskentelevänsä uuden, salaisen Terminator-projektin parissa. Asia tuli ilmi The Hollywood Reporter– lehden haastattelussa.

Haastattelussa James Cameron kommentoi Netflixiin pian ilmestyvää Terminatorin spinoff-animesarjaa Terminator Zero. Cameronilla ei ole tekemistä kyseisen sarjan kanssa, mutta hän kuvaili sitä mielenkiintoiseksi. Hän kertoi työstävänsä parhaillaan omaa Terminator-aiheista projektiaan.

– Kyseessä on täysin salainen projekti. En haluaisi joutua lähettämään perääsi vaarallista robottiagenttia edes jälkikäteen, jos puhuisit siitä, Cameron vitsaili.

Toistaiseksi tiedossa ei siis ole, onko kyseessä esimerkiksi uusi elokuva, televisiosarja, videopeli vai jotain muuta. Terminator-sarja kattaa nykyään yhteensä kuusi elokuvaa. Cameron on ohjannut niistä vain kaksi ensimmäistä, mutta hän toimi tuottajana vuonna 2019 ilmestyneessä Terminator: Dark Fate -elokuvassa.