Nuorisopalvelut mukana Blockfesteillä – myös erillinen alue rauhoittumiselle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pohjoismaiden suurin hiphop-festivaali Blockfest järjestetään Tampereen Ratinassa 16.-17. elokuuta. Tapahtuman yhteydessä sekä festivaalilalueelle että sen läheisyyteen kokoontuu tuhansia nuoria. Tampereen kaupungin nuorisopalvelut on myös tänä vuonna Blockfestin virallinen yhteistyökumppani.

Festivaalin aikana halukkaille tarjotaan matalan kynnyksen keskustelumahdollisuutta mielenterveys-, päihde- ja seksuaaliväkivaltatyöhön erikoistuneiden tukihenkilöiden kanssa. Tukihenkilöt tunnistaa vaaleansininisistä Miten menee? -huomiliiveistä. Nuorisopalveluiden lisäksi hyvinvointityötä tekevät Pirkanmaan hyvinvointialue, Parempi mieli- ja Välitä! -hankkeet sekä Tampereen ensi- ja turvakoti ry.

Blockfest-tapahtumassa on myös erillinen Happee-alue. Veden äärellä sijaitseva alue tarjoaa mahdollisuuden rauhoittua ja rentoutua festivaalihumun keskellä. Happee-alueelle saapuu molempina päivinä myös julkisuudesta tuttu psykoterapeutti ja kansanedustaja Ville Merinen.

– Tavoitteenamme on olla läsnä nuorille sekä festivaalialueen sisä- että ulkopuolella. Kyselemme heiltä kuulumisia ja autamme tarvittaessa, kertoo nuorisopalvelujen tiedotteessa koordinaattori Miia-Mari Kivistö.