Matkustaja myöhästyi lennolta – aiheutti rajun välikohtauksen lentoasemalla

Ohhoh! · Tim Isokivi

Matkustaessa kohdatut vastoinkäymiset voivat johtaa rajuihinkin tilanteisiin. Chicagossa todistettiin 30. heinäkuuta välikohtausta, jossa lennoltaan myöhästyneen matkustajan raivonpuuska sai vaarallisia piirteitä. Tilanne tallentui viraalina levinneeksi videoksi.

Matkustaja oli saapunut Chicagon O’Haren kansainväliselle lentoasemalle liian myöhään, eikä hänen annettu nousta koneeseen. Videolla nainen huutaa henkilökunnalle kiipeää matkatavarahihnan yli ja tarttuu lähtöselvitystiskin päällä olevaan monitoriin. Hän heittää yhden näytöistä työntekijöitä kohti ja toisen lattialle.

Poliisi kertoi WGN-TV-uutissivustolle 31-vuotiaan matkustajan myös heittäneen toista henkilöä kännykällä. Lisäksi hän löi 24-vuotiasta naista jalkaan. Välikohtauksen aiheuttanut matkustaja pakeni paikalta ennen poliisin väliintuloa.