Koira säikähti ukkosta – löytyi 30 kilometrin päästä kotoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useimmat koirat pelkäävät ukkosen ja ilotulitusten ääniä, mikä voi pahimmillaan johtaa jopa lemmikin karkaamiseen. Erään irlantilaisen perheen koira päätyi ukkosen säikäyttämänä hämmästyttävän pitkälle matkalle.

Irlannin Tarmonissa toimiva Leitrim Animal Welfare Center -eläinsuoja sai ilmoituksen irrallaan liikkuneesta colliesta. Koiralla oli sekä kaulapanta että mikrosiru. Pelastajien yllätykseksi collie oli päätynyt 33 kilometrin päähän kotoaan.

Koiran omistajien mukaan koira oli säikähtänyt ukkosta ja juossut pakoon. Yrityksistä huolimatta lemmikkiä ei onnistuttu löytämään. Eläinsuoja kertoi tapauksesta Instagram-tilillään ja muistutti lemmikin mikrosiruttamisen tärkeydestä.

– Mikrosirun ansiosta koira pääsi turvallisesti takaisin perheensä luokse, julkaisussa kerrotaan.