Blind Channel kiertää Suomea loppuvuodesta: ”Harvinaista herkkua”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kansainvälistäkin uraa tekevä suomalaisyhtye Blind Channel kiertää loppuvuodesta kotimaan esiintymislavoja. Yhtye suuntaa 16. marraskuuta yhdeksän keikkaa kattavalle Final Emotions Tour -kiertueelle. Kiertue alkaa Leviltä ja päättyy 21. joulukuuta Ouluun.

– Suomalaisille on luvassa vihdoin ja viimein hyvin harvinaista herkkua, sillä edellisestä kotimaan klubikiertueesta on ehtinyt kulua jopa kolme pitkää vuotta. Näin intiimeillä keikoilla bändiä ei ole Suomessa nähty koskaan aiemmin, Blind Channel kertoo tiedotteessaan.

Yhtyeen mukaan tulevalla kiertueella palataan juurille, sillä mukana on myös kappaleita, joita ei ole kuultu keikoilla koko vuoteen tai jopa vuosikausiin. Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina 22. elokuuta kello 9.

– Yksi aikakausi päättyy, joten näillä harvinaislaatuisilla keikoilla kannattaa olla mukana, nimittäin näistä puhutaan ja pitkään, Blind Channel lupaa.

Final Emotions Tour 2024:

16.11. Levi, Hullu Poro Areena (K-18)



30.11. Jyväskylä, John Smith Frozen (K-18)



5.12. Tampere, Pakkahuone (S/K-18)



6.12. Lahti, Möysän Musaklubi (S/K-18)



7.12. Helsinki, Tavastia (S)



7.12. Helsinki, Tavastia (K-18)



13.12. Kouvola, Pato Klubi (K-18)



20.12. Hämeenlinna, TBA (S/K-18)



21.12. Oulu, Tullisali (S/K-18)