Uusi Barbie-elokuva suunnitteilla – ilman tuttua päätähteä?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Margot Robbien tähdittämä Barbie-elokuva oli valtava menestys, ja se nousikin nopeasti vuoden 2023 tuottoisimmaksi elokuvaksi. Lelujätti Mattel suunnittelee jo uutta Barbie-leluihin pohjautuvaa elokuvaa. Tällä kertaa kyseessä olisi animaatioelokuva.

Mattel on Puck-uutismedian mukaan käynyt neuvotteluja Illumination-animaatiostudion kanssa Barbie-animaatioelokuvasta. Illumination tunnetaan muun muassa Itse ilkimys ja Kätyrit -elokuvista. Mattel omistaa Barbien animaatio-oikeudet, minkä vuoksi animaatioelokuva ei vaikuttaisi suunnitelmiin näytellyn Barbie-elokuvan mahdollisesta jatko-osasta.

Puckin raportin mukaan Barbien tuottajanakin toiminut Margot Robbie ja ohjaaja Greta Gerwing eivät ole innoissaan suunnitteilla olevasta animaatioelokuvasta. Kumpikaan heistä ei ole suhtautunut innolla myöskään ajatukseen Barbien jatko-osasta. Mattel ja tuotantoyhtiö Warner Bros. sen sijaan ovat, sillä Barbie oli yhtiöille massiivinen rahasampo.

Barbie ei ollut pelkästään vuonna 2023 eniten rahaa kansainvälisesti tuottanut elokuva. Kyseessä on CBR-sivuston mukaan myös Warner Bros. -tuotantoyhtiön kaikkien aikojen tuottoisin elokuva.