Machine Gun Kellyn salattu perhehistoria – isä murhasta syytettynä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Laulaja Machine Gun Kelly on kertonut äskettäin häkellyttävän tiedon perheensä historiasta. Hänen isänsä oli ollut ainoastaan yhdeksänvuotias, kun joutui syytetyn penkille vastaamaan oman isänsä, eli Machine Gun Kellyn isoisän kuolemasta. Mies oli menehtynyt ampumahaavaan.

Machine Gun Kellyn isä oli vasta pieni lapsi, kun hän joutui oikeuden eteen murhasta. Bunnie Xo Dumb Blonde -podcastin jaksossa vieraillut Machine Gun Kelly puhui tapauksesta. Ensinnäkin oman isän kuolema oli aiheuttanut valtavaa kauhua muusikon isälle. Lapsi oli näet joutunut todistamaan kaiken omilla silmillään. lisätraumaa oli aihutunut siitä, että Machine Gun Kellyn isää syytettiin oman isänsä murhaamisesta, vaikka hän oli silloin vielä lapsi.

– Minulle aina kerrottu tarina oli, että heidän isänsä pudotti aseen ja hänen päänsä räjähti. Isäni ja isoäitini tuomittiin murhasta, mutta molemmat vapautettiin myöhemmin syytteistä, MGK muisteli podcastin aikana.