Donald Trump teki jättimäisen virheen – maailman aktiivisin fanijoukko raivostui

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvalloissa vaalihuuma nousee, kun seuraavat presidentinvaalit lähestyvät ja periamerikkalainen tapa vaalien loanheitossa on saanut taas uusia kierroksia. Taannoinen presidentti Trump on jo ihmetyttänyt kritisoimalla kilpakumppaniaan Kamala Harrisia erittäin kovin sanakääntein. Varsinainen kardinaalivirhe syntyi kuitenkin vasta tällä viikolla.

Donald Trumpin sosiaalisessa mediassa julkaistiin mitä ilmeisimmin tekoälyn tekemä piirroskuva, jossa nähdään maailman tämän hetken suosituin poptähti Taylor Swift jenkkiasussa osoittamassa sormellaan kohti katsojaa. Kuvan taustalla nähdään Yhdysvaltojen lippu ja lisäksi teksti ”Taylor haluaa sinun äänestävän Donald Trumpia”. Tätä kuvaa Trumpin käyttäjätili oli kommentoinut lyhyesti ”Minä hyväksyn”.

Päivitys aiheutti välittömästi someraivon, sillä Taylor Swiftin ei tiedetä kannattavan julkisesti kumpaakaan ehdokasta. Hänen vetämisensä perusteettomasti mukaan Trumpin kampanjaan oli jättimäinen strateginen virhe, sillä parhaillaan maailmankiertueella olevalla Taylor Swiftillä on yksi kaikkien aikojen suurimmista ja aktiivisimmista fanijoukoista, joka ei varmasti tule jättämään asiaa tähän. Sosiaalisessa mediassa onkin välittömästi julkaistu tuhansia videoita, joissa Trump saa täyslaidallisen tempauksestaan.

Poptähti Swift itse ei ole vielä kommentoinut asiaa, mutta siitä huolimatta hänen faniensa, swiftiesien, uskotaan asettuvan joukoittain Kamala Harrisin kannattajiksi. Taylor Swiftin parhaillaan käynnissä oleva Eras Tour sisältää 83 konserttia 30 kaupungissa, ja keikoilla vierailee arviolta kuusi miljoonaa ihmistä. Maailman fanaattisimpien fanijoukkojen listalle on rankattu Swiftiesien lisäksi myös BTS-yhtyeen, Harry Potterin ja Marvel-tuotantojen fanit.