VR:n junille tulee uusi ulkoasu

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

VR kertoo uudistavansa brändiään. Sen seurauksena yhtiön junat saavat uuden ulkoilmeen. VR:n mukaan tavoitteena on edistää brändintunnettuutta ja lisätä junamatkailun suosiota.

Junien keuloissa ja kyljissä nähdään jatkossa entistä enemmän VR:n vihreää väriä valkoisiin raitoihin yhdistettynä. VR kuvailee junien ulkoilmettä yhtiön näkyvimmäksi brändielementiksi. Siksi ilmeen tulee muodostaa yhtenäinen kokonaisuus digitaalisten palvelukanavien ja esimerkiksi junien sisustuksen kanssa.

VR alkoi hakea uutta ilmettä syksyllä 23 yhdessä järjestämällä yhdessä muotoilualan asiantuntijajärjestö Ornamon kanssa ideakilpailun. Kilpailun voittajatyö ja yleisön suosikki toteutettiin alkukesällä 2024 kahteen InterCity-junavaunuun. Kilpailu viitoitti tietä lopullisen ilmeen suunnittelulle.

Pentagon Designin suunnittelema uusi ulkoilme saapuu käyttöön vaiheittain. Ensimmäisenä se näkyy yrityskaupan myötä hankituissa kaukojunissa Ruotsissa syksyn 2024 aikana, vuonna 2025 käyttöön tulevissa uusissa makuu- ja autovaunuissa, aiemmin Allegro-nimellä tunnetuissa SM6-junissa ja vuonna 2026 liikennöinnin aloittavissa uusissa lähijunissa.