Olutlasti levisi autotielle – poliisilta pettymys apuun rientäneille

Ohhoh! · Tim Isokivi

Keskellä tietä lojuvat oluttölkit innostaisivat varmasti monia paikalle osuvia auttamaan siivousurakassa. Yhdysvaltalaiset viranomaiset kuitenkin tekivät taannoin selväksi, ettei Mississippissä tapahtuneen yllättävästä tilanteesta aiheutuneiden jälkien putsaamiseen kaivattu ulkopuolisia.

Osa Jefferson Avenue -tiestä jouduttiin keskiviikkona sulkemaan väliaikaisesti. Tiellä ajaneen ajoneuvoyhdistelmän perävaunun ovi oli auennut, ja osa sen lastina olleesta oluesta päätyi tielle. Kyseessä oli Bud Light -olutta.

Poliisi jakoi kuvan tilannepaikalta X-viestipalvelussa. Viranomaiset kehottivat käyttämään muuta reittiä siihen asti, että tie avattiin jälleen liikenteelle.

– Ja ei, ette voi auttaa siivoustöissä, poliisi varoitti julkaisussa.