Mies puhalsi rajut lukemat Hämeessä – alkometriin pamahti 4,44 promillea

Ohhoh! · Tim Isokivi

Hämeen poliisilla oli torstain ja perjantain välillä noin 200 tehtävää. Niistä osa liittyi päihtyneenä ajaviin kuljettajiin. Yhdessä tapauksessa poliisi tapasi liikenteessä keskellä päivää autoilijan, joka puhalsi alkometriin rajun lukeman.

Poliisi pysäytti Tammelassa kello 13.45 henkilöauton, joka oli seilannut pitkin Forssantietä. Poliisin mukaan autoa kuljetti vahvasti päihtynyt 66-vuotias mies. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 4,44 promillen lukeman.

Yli neljän promillen humalatila voi aiheuttaa muun muassa hengitysvaikeuksia, verensokerin vähenemistä ja heikentynyttä lämmöntuotantoa, ja se saattaa olla joillekin hengenvaarallinen. Pysäytetty kuljettaja toimitettiin verikokeeseen. Poliisin mukaan hänet vietiin tämän jälkeen poliisilaitokselle selvittelemään päätään.