Saksalainen sotalaiva soitti Imperiumin marssia keskellä Lontoon Thamesia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Thames-joen varrella Lontoossa liikkuneita kohtasi maanantaina yllättävä näky. Jokea pitkin kulki saksalainen sotalaiva, jonka kaiuttimissa soi täysillä Star Wars -elokuvien pahan Imperiumin marssikappale.

Tilanteesta kuvattu video levisi sosiaalisessa mediassa. Kappalevalinta herätti hämmennystä ympäri Eurooppaa. Saksan laivaston mukaan harjoituksiin osallistunut alus vieraili Lontoossa lisävarustelun merkeissä.

– Aluksen komentaja saa valita toistettavan musiikin vapaasti. Musiikkivalintaan ei liity syvempää merkitystä, Saksan laivastosta kommentoitiin Associated Press -uutistoimiston mukaan.

John Williamsin säveltämä Imperiumin marssi, eli Imperial March ei ollut ainoa Braunschweig-aluksen kaiuttimista toistettu kappale. Aluksessa toistettiin myös The Clash -yhtyeen hittiä London Calling.