Susanna Penttilä pani iltapuvun koville – jättipovi viritti asun äärimmilleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Takavuosina muotialan yrittäjänä tunnetuksi tullut Susanna Penttilä on viime aikoina tullut tutuksi myös realityohjelmista. Nykyisin hän ansaitsee elantonsa tekemällä aikuisille sisältöä maksulliseen palveluun. Susanna kertoi taannoin tienaavansa sisällöltään jopa 70 000 euroa kuukaudessa.

Tällä kertaa Penttilä nähdään istuskelemassa sohvalla valkoinen tyköistuva iltapuku yllään. Asuvalinta joutui melkoisen koville, kun Susanna oli ahtanut poikkeuksellisen suuren povensa sen sisään.

Susanna Penttilä perusti heti tuloja varten oman osakeyhtiön ja kertoi, että OnlyFans-tilillä hänellä on tälläkin hetkellä rahaa noin 700.000 dollaria. Siitä OnlyFans-palvelu ottaa vielä 20 prosentin komission, minkä lisäksi verotus vie summasta oman osuutensa.