Antti Tuiskun somejulkaisu sai fanit hämilleen: ”Tässä on ollu vähän kaikenlaista”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähtenä kuuluisuuteen noussut Antti Tuisku lopetti uransa musiikin parissa kesällä 2023. Artisti ilmoitti sittemmin ryhtyvänsä ammattihiihtäjäksi. Hänen tavoitteenaan on osallistua SM-kisoihin vuonna 2025.

Nyt Antti Tuisku on antanut vihjeitä uusista suunnitelmista. Tähti julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa hän istuu nojatuolissa läpikuultavassa paidassa kameroiden ja mikrofonin ympäröimänä. Hän ei kuitenkaan kertonut toistaiseksi, mistä tarkalleen ottaen on kyse.

– Tässä on ollu vähän kaikenlaista. Muutakin kuin rullahiihtoladuilla lykkimistä, Tuisku kirjoitti emojien kera.

Tuhansia tykkäyksiä parissa tunnissa saanut julkaisu sai fanit hämilleen. Se ehti herättää jo monenlaista spekulaatiota Tuiskun suunnitelmissa. Tähden epäiltiin sosiaalisessa mediassa esimerkiksi suunnittelevan vaatemallistoa tai podcastin aloittamista.