Honey Boo Boon opiskeluihin takapakkia – päätyy asunnottomaksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapsimissinä kuuluisuuteen noussut Honey Boo Boo, eli Alana Thompson väittää, että hänellä ja poikaystävällä Dralin Carswellilla ei ole pian asuntoa. Alana pyysi fanien apua sosiaalisessa mediassa, koska nuorelta parilta lähtee niin sanotusti kämppä alta.

Alanan mukaan heillä on alle viikko aikaa löytää jostain sopiva asunto. Osa faneista ehdotti, että Alana luopuisi poikaystävästään Dralinista tässä kohtaa ja opiskelisi yliopistossa yksin, koska Dralinin suuri velka ja mahdollisesti rikosrekisteri saattavat vaikuttaa kohtalokkaasti Alanan tilanteeseen.

Alana muutti toissa kesänä Yhdysvaltojen Denveriin, Coloradon osavaltioon osallistuakseen Regis Universityn opintoihin. Hän opiskelee parhaillaan vastasyntyneiden sairaanhoitajaksi. Dralin muutti Denveriin Alanan kanssa myöhemmin viime vuonna. He ovat seurustelleet vuodesta 2021. Tilannetta ei helpota se, että Alana Thompsonin äiti June Shannon on käyttänyt myös tyttärensä omaisuuden aikanaan huumeisiin.