Hulvaton video: Karhu avasi porealtaan ja pulahti sisään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pulikoiminen kiinnostaa erityisesti kesäisin myös luonnon villejä eläimiä. Eräs kalifornialainen perhe todisti taannoin hämmästyksekseen tilannetta, jossa karhu ilmestyi pulikoimaan heidän mökkinsä poreammeessa. Vierailu tallentui turvakameran videolle.

Karhu ilmestyi San Bernandinon piirikunnassa sijaitsevan mökin terassille. Tutkittuaan hieman paikkoja karhu suuntasi poreammeeseen, poisti sen päällisen ja pulahti veteen. Mökin omistajien mukaan karhu viihtyi vedessä jonkin aikaa.

Karhu kokeili myös terassilla ollutta ilmalla täytettävää kahluuallasta. KTLA-uutissivuston mukaan karhun kynnet kuitenkin puhkaisivat kahluualtaan, minkä seurauksena vettä alkoi valua terassille. Tämän jälkeen eläin pakeni takaisin läheiseen metsään.