Poliisin sähköpotkulautavalvonnassa jaettiin valtavasti sakkoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisi suoritti elo-syyskuun vaihteessa sähköpotkulautailun tehovalvontaa. Itä-Suomessa poliisi käytti valvontaan lähes 190 tuntia. Yleisin valvonnassa havaittu rike oli sähköpotkulaudalla ajaminen jalkakäytävällä.

Itä-Suomen poliisin tiedotteen mukaan 40 euron liikennevirhemaksun sai sata jalkakäytävällä ajanutta sähköpotkulautailijaa. Vähäisemmissä tapauksissa, kuten alle 15-vuotiaiden kohdalla, kuljettajat selvisivät huomautuksella. Liikennevirhemaksuja jaettiin erityisesti Kuopiossa.

Toiseksi yleisin virhe oli matkustajan kuljettaminen sähköpotkuladalla. Tapauksia oli eniten Pohjois-Karjalassa, jossa liikennevirhemaksuja kirjattiin 18. Päihtyneenä sähköpotkulaudalla ajamiseen poliisi ei joutunut puuttumaan kertaakaan.

– Valvonta järjestettiin, koska pääkaupunkiseudulla oli tapahtunut kolme kuolemaan johtanutta sähköpotkulautaonnettomuutta lyhyen ajan sisään kesän aikana. Valvonnan tavoitteena oli saada vaikuttavuutta eli puuttua nähtyihin potkulautarikkeisiin järjestelmällisesti, kertoo ylikomisario Petri Pahkin tiedotteessa.