Jennifer Garner suunnitteli kotinsa itse – esittelykierros ihastuttaa

Koti & Asuminen Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä Jennifer Garner tunnetaan monista rooleista, joista suosituimpia ovat esimerkiksi päärooli Alias-televisiosarjassa ja elokuvassa 13 ja risat. Naisella on myös kolme lasta, Violet, Seraphina sekä Samuel, hänen edellisestä liitostaan Ben Affleckin kanssa.

Jennifer Garner esittelee nyt Los Angelesin talonsa uudella Architectural Digest -kanavan YouTube-videolla. Hän on itse suunnitellut kotinsa, jonka arkkitehti loihti piirrustuksista todellisuudeksi naisen ajatusten pohjalta. Kodista huokuu maanläheisyys, lämpö ja perhekeskeisyys käytännöllisyyttä unohtamatta.

Jennifer Garner on halunnut tehdä kodin, jossa on mukavaa asua lasten kanssa. Vaikka koti sijaitsee Los Angelesissa, se muistuttaa taloa maaseudulta. Ulkona kasvaa yrttejä, salaattia kasviksia ja mustikoita. Sen lisäksi talon pihalla kasvaa puissa kirsikoita, omenoita, nektariineja, aprikooseja, viikunoita sekä persikoita.

Videon kommenteista päätellen katsojat ovat ihastuneet niin Jennifer Garneriin kuin hänen kotiinsakin. Kommentoijien mukaan Garner oli ihanan innoissaan esitellessään taloaan, minkä vuoksi moni pitikin tätä esittelykierrosta yhtenä Architectural Digestin parhaista.