Smoukahotas-Sara uhkeana somekaunottarena – ja sitten ryhmäkeskustelussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin tuli kuluneeksi vuosikymmen siitä, kun Smoukahontas-nimimerkkiä käyttänyt suomalainen Sara Forsberg nousi kansainväliseksi sometähdeksi kielinaisena. Sittemmin Sara on ehtinyt tehdä paljon muutakin, kuten osallistua Atlantin yli -realitysarjaan, jossa joukko julkisuudesta tuttuja suomalaisia purjehti Atlantin valtameren yli.

Nyt Forsberg on julkaissut itsestään näyttävän kuvaparin, josta toisessa hän poseeraa sosiaalisen median kuvassa ja toisessa hän osallistuu ryhmäkeskusteluun. Otokset ovat kuin yö ja päivä, mikä on tietenkin ollut myös tarkoituksena. Taannoin Sara kertoi miten hänen läpimurtonsa kansainväliseksi tähdeksi tapahtui.

– Tänään on ollut minulle tunteikas päivä. Tasan 10 vuotta sitten tänä päivänä minulla oli töistä vapaapäivä ja olin todella tylsistynyt. Niin tylsistynyt, että päädyin tekemään YouTube-videon, jossa esitin puhuvani eri kieliä. Ja se muutti elämäni yhdessä yössä. Yhtäkkiä olin Ellen DeGeneresin ohjelmassa, näyttelin Jackie Chanin elokuvassa ja kirjoitin alienkieltä Star Warsiin ja ääninäyttelin Star Trekissä. Sain levytyssopimuksen, ostin unelma-auton, toimin televisiojuontajana ja löysin todellisen intohimoni musiikin tekemisestä, Sara Forsberg kirjoittaa.