Heavy metalin kaikkien aikojen suurimpiin nimiin kuuluva Iron Maiden palaa Suomeen. Yhtye esiintyy 16. kesäkuuta Helsingin Olympiastadionilla osana 50-vuotista uraansa juhlistavaa Run For Your Lives -kiertuetta.
Tuleva kiertue tarjoilee nannaa erityisesti Iron Maidenin alkupään tuotannon ystäville. Konserteissa tullaan nimittäin keskittymään yhtyeen yhdeksän ensimmäisen levyn kappaleisiin. Tiedotteen mukaan Iron Maiden hehkuttaa kyseessä olevan yhtyeen historian paras show.
– Tulossa on kiertue, joka saa hymyn huulille. Jos olet nähnyt meidät aikaisemmin livenä, valmistaudu kokemaan aivan uudelle tasolle viety keikka. Ja jos et ole nähnyt meitä aiemmin, niin mitä hittoa olet odottanut? Nyt sinulla on tilaisuus selvittää, mistä olet jäänyt paitsi, kertoo tiedotteessa laulaja Bruce Dickinson.
Suomessa Iron Maidenia lämmittelee yhdysvaltalainen rockyhtye Halestorm. Liput tapahtumaan tulevat myyntiin 23. syyskuuta.