Demi Moore pyöräili synnytyksen jälkeen päivittäin 50 kilometriä – paljasti nyt syyn

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Syyskuussa ensi-iltansa saavassa elokuvassa 61-vuotias Demi Moore esittää Elisabeth Sparklesia, joka sai potkut töistä, koska häntä pidettiin liian vanhana. Hän on valmis kokeilemaan pistosta, joka muuttaa hänet nuoremmaksi ja paremmaksi versioksi itsestään, mutta aineella on kuitenkin vakavia sivuvaikutuksia.

Nyt Demi Moore on paljastanut melko äärimmäisen kunto-ohjelmansa, jonka avulla hän pudotti painoa toisen tyttärensä, Scout Willisin, syntymän jälkeen vuonna 1991. Moore halusi palautua synnytyksestä nopeasti entisiin mittoihinsa, minkä vuoksi hän polki päivittäin pyörällä lähes 50 kilometriä.

Demi Moore on Daily Mail -sivuston mukaan kertonut asettaneensa itselleen valtavat paineet palautua aina raskauden jälkeen. Hän pyöräili 12-tuntisten kuvauspäivien lomassa ja hoiti vastasyntynyttä lastaan yöllä. ”Se mitä tein keholleni, oli aivan hullua”, hän kuvaili kokemustaan.