Asuntojen viemäreihin ei tule heittää mitä tahansa. Isännöintiliiton mukaan moni tuntuu edelleen esimerkiksi kuvittelevan, että ruoantähteet voi heittää vessanpönttöön. Moni myös heittää pönttöön virheellisesti esimerkiksi hiuksia, vanulappuja ja vanupuikkoja.
– Asunnon viemärit eivät ole musta aukko, jossa aine muuttuu aineettomaksi. Liian usein tuntuu unohtuvan, että kaikki, mitä viemäreihin laitetaan, tulee myöhemmin vastaan taloyhtiön putkistossa tai viimeistään jätevedenpuhdistamolla, kertoo Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva tiedotteessa.
Hiljattain eläkkeelle jäänyt, yli 40 vuoden ajan isännöitsijänä toiminut Mauri Niemelä on törmännyt useaan otteeseen taloyhtiön putkitukkoihin. Monesti tukot aiheutuvat esimerkiksi putkiin kerääntyvästä rasvasta, joka on peräisn ruoantähteistä. Toisinaan putkitukkojen taustalta on paljastunut erikoisempiakin syitä.
– Onhan tässä tullut törmättyä yhteen, jos toiseenkin asiaan, kun näitä tukosten syitä on selvitetty ja putkia avattu. Varmasti mieleenpainuvimmat, mitä syyksi on sitten paljastunut, ovat olleet hopeinen kermakko, jääkiekkomailan pätkä, ämpärillinen perunoita ja marsu, Niemelä paljastaa.