Sisarvaimot-sarjan päähenkilöltä karu tunnustus: ”En ole koskaan rakastanut häntä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sisarvaimot-sarjan viimeisimmässä jaksossa Kody Brown pohti kolmea epäonnistunutta avioliittoaan. Mies on tottunut syyttämään muita epäonnistumisestaan ja nyt hän on syyllistänyt ensimmäistä vaimoaan Meri Brownia rajusti avioliiton epäonnistumisesta.

– En tuntenut häntä kun menimme naimisiin. Hän oli silloin hyvin erilainen. Luulen, että Merillä on vain liikaa painolastia mielessään, joista en aluksi tiennyt, Kody sanoi jaksossa.

Kody ja Meri menivät naimisiin vuonna 1994. He erosivat vuonna 2010, jotta Kody pystyi menemään naimisiin Robyn Brownin kanssa ja adoptoimaan hänen lapsensa laillisesti edellisestä avioliitosta. Meri ja Kody erosivat tammikuussa 2023.

Kody on selittänyt, että hän ei ole voinut ottaa eroa Meristä aiemmin, vaikka olisi halunnutkin. Hän sanoi kameroille, että Meri ei ollut hänen mielestään enää mukava tai hauska. Sen sijaan hän kuvailee naista ilkeäksi ja tylsäksi. Hän myös tunnusti, että ei tuntenut juurikaan mitään Janellea ja Christinea kohtaan.

– En kuitenkaan aikonut koskaan jättää heitä, vaikka en rakastanutkaan heitä, Kody sanoi videolla.