Lana Del Rey ja Jeremy Dufrene hankkivat avioliittoluvan – 30 päivää aikaa mennä naimisiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lana Del Rey, oikealta nimeltään Elizabeth Woolridge Grant, on yhdysvaltalainen artisti, joka tunnetaan melankolisesta ja elokuvallisesta musiikistaan. Hän nousi kansainväliseen kuuluisuuteen vuonna 2011 kappaleellaan Video Games, joka sai ihmiset ihastumaan naisen ainutlaatuiseen ääneen ja tyyliin.

Lana Del Rey seurustelee alligaattorikierroksia vetävän Jeremy Dufrenen kanssa ja nyt he ovat ottaneet suhteessaan merkittävän askeleen eteen päin. Pari hankki People-sivuston mukaan avioliittoluvan syyskuun 23. päivänä Louisianan Lafourchen piirikunnan viranomaisilta.

Nyt pariskunnalla on 30 päivää aikaa solmia avioliitto siitä päivästä lähtien, kun lupa on myönnetty. 39-vuotias artisti ja Dufrene ovat tunteneet toisensa jo useita vuosia ja heidän suhteensa alkoikin ensin ystävyytenä, kun Del Rey osallistui Dufrenen villieläinkierrokselle Louisianan soilla. Pariskunta nähtiin ensimmäistä kertaa julkisesti yhdessä syyskuun alussa New Yorkissa, jossa he osallistuivat ystävänsä häihin.