Verotus kiristyy ehkä entisestään vuodenvaihteessa – palvelut kallistuvat

Lifestyle Matkailu · Terhi Piiroinen

Matkailu, kulttuuri, viihde ja lääkkeet kallistuvat vuodenvaihteen jälkeen, mikäli hallituksen esitys arvolisäverokantojen muutoksista toteutuu myös verokannaltaan alennetuissa tuotteissa ja palveluissa. Jos hallituksen esitys hyväksytään, monen tuotteen ja palvelun arvonlisävero nousee 10 prosentista 14 prosenttiin 1. tammikuuta 2025.

Arvonlisäveroprosentti määräytyy sen mukaan, onko tavara toimitettu asiakkaalle tai palvelu suoritettu ennen vai jälkeen vuodenvaihteen. Jos esimerkiksi varaa matkan joulukuussa 2024, laskutetaan se 10 prosentin mukaan. Jos matkan varaa ensi vuoden puolella, on arvolisäveron osuus 14 prosenttia. Arvolisäveron nostaminen 14 prosenttiin koskee kirjoja, lääkkeitä, liikuntapalveluita, henkilökuljetuksia, pääsymaksuja tapahtumiin ja majoituspalveluita.

– Jatkuvaluonteisiin palveluihin, esimerkiksi kuukausittain maksettaviin kuntosalijäsenyyksiin, muutos vaikuttaa siten, että tammikuusta lähtien jäsenyysmaksusta peritään 14 prosentin arvonlisävero. Jos jäsenyysmaksuja maksaa etukäteen joulukuussa, niiden arvonlisäveroprosentti on 10, Verohallinnon johtava veroasiantuntija Mika Jokinen kertoo.