Beverly Hillsin täydelliset naiset -sarjasta tunnetuksi tullut Kim Richards on joutunut psykiatriseen hoitoon. Sijoitus tapahtui pian sen jälkeen, kun hän joutui riitoihin siskonsa ja samassa realitysarjassa niin ikään esiintyneen Kyle Richardsin kanssa aiemmin tässä kuussa.
Kim on asunut Kylen omistamassa kodissa, mutta ilmainen asuminen peruttiin, kun Kim retkahti päihteisiin. Nyt nainen on asetettu psykiatriseen pakkohoitoon. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun nainen viedään hoitolaitokseen vastoin tahtoaan. Se on hänen lähipiirinsä mukaan kuitenkin välttämätön toimenpide naisen oman hyvinvoinnin kannalta.
TMZ:n mukaan Kim asetettiin psykiatriseen pakkohoitoon syyskuun alussa. Nainen toimitettiin hoitolaitokseen ambulanssilla suoraan Los Angelesissa sijaitsevasta Hilton-hotellista. Perhe ilmaisi huolensa naisen selviytymismahdollisuuksista yksin. Kim Richards on taistellut päihdeongelmien kanssa vuosia, mikä on johtanut myös ongelmiin virkavallan kanssa.